sunnuntai 6. tammikuuta 2013
lauantai 5. tammikuuta 2013
Paukapää Muru
Paukapää Muru kävi länsiruotsin suurimassa näyttelyssä, sisähalli ja vaikka kuinka paljon porukkaa ja koiria. Ei se neitiä haitannut. Näyttelytulos : Excellent ja junioriluokan kolmas. Luokassa oli 8 hienoa nuorta neitiä.
I: Nastapimun Aku
E: Nastapimun Kinuski
Omistaa: Kennel Nastapimun Ruotsi
I: Nastapimun Aku
E: Nastapimun Kinuski
Omistaa: Kennel Nastapimun Ruotsi
perjantai 21. joulukuuta 2012
tiistai 18. joulukuuta 2012
Lygnökvarnens Nougat
Meille on tulossa tämmöinen suloinen kerman värinen pieni prinsessa.
Helmikuussa haemme tämän kotia.
Helmikuussa haemme tämän kotia.
perjantai 23. marraskuuta 2012
Hiljaiseloa.
Tällä hetkellä kennelimme viettää hiljais eloa ja uusia kuviakaan ei vähään aikaan ole luvassa, kun pää asiallinen kuvaaja on nyt estynyt tästä hommasta joksikin aikaa.
Pentu uutisia lisämme tänne kera kuvien sitten kun kiimat on alkaneet ja pentuja on oikeasti tulossa.
sitä saakin odottaa ihan ensivuoteen asti.
Tammikuun aloitamme käymällä Kajaanin tamminäyttelyssä.
Jospa jo joulukuussa saisi uusia kuvia kun on jo silloin toivon mukaan lumikin maassa.

tiistai 16. lokakuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)